Lost in Nikkilän Sydän
OK Trianin syksyn 2022 sisäsuunnistusten ratamestarin Topias Muukkosen ensimmäinen oma kokemus sisäsuunnistuksista oli Tanskassa vuonna 2018 järjestettyjen veteraanien MM-kilpailuiden yhteydessä Naerum Gymnasiumissa järjestetty tapahtuma. Siitä lähtien hänellä on ollut toive päästä toteuttamaan saman tyylinen sisäsuunnistus ja Nikkilän Sydämen tapahtumaan olikin otettu paljon vaikutteita tuolta Tanskasta. Käytännössä tämä tarkoitti suljettuja käytäviä, monimutkaisia reittejä ja paljon eri kerrosten välillä juoksemista, jotta oikealle rastille pääsi. Niinkin kävi, että pian lähdön jälkeen tultiin vaihtamaan helpompaan rataan, jotta saa hieman totuteltua karttaan ja “maastoon”.
Suunnistajille oli siis Nikkilän Sydämessä tarjolla ihan kunnolla aivopähkinöitä ennen kuin radan sai suunnistettua läpi. Mahdollisuutta sisäsuunnistuksen kokeilemiseen tarjottiin Kungsvägen skolan ja Sipoonjoen koulun oppilaille sekä Sipoon kunnan työntekijöille ennen kuin vauhdikas suunnistajajoukko päästettiin irti. Kaikki osallistujat olivat hyvillä mielin ja moni innostui kokeilemaan useampaa rataa – innokkain suunnistaja kävi läpi kaikki kuusi rataa.
Kategoriat:
Ajankohtaista
LiikettäNiveliin
Uutiset