Föreningens nya verksamhetsledare

Seuran määräaikaiseksi toiminnanjohtajaksi on valittu Eveliina Muukkonen.

Eveliina on monelle seuran jäsenelle tuttu kasvo suunnistuskisoista ja monesta seuran tapahtumasta. Hän on ollut mm. järjestämässä perheensä kanssa vuoden 2020 Kyläviestiä. Eveliinan puoliso Petteri on Trianin aktiivikilpailija ja seuratoimija, joten seura ja seuran toiminta on varmasti tullut hänelle Petterin kautta tutuksi.

Muukkosten kaksi vanhinta lasta ovat innokkaita suunnistajanuoria, ja kolmaskin, perheen kuopus on jo innokkaana keväällä aloittamassa sisarusten jalanjäljillä suunnistuskoulussa. Voidaan siis hyvin sanoa, että suunnistus on koko perheen yhteinen harrastus.

Eveliina on aloittanut itse suunnistuksen 13-vuotiaana kavereiden innostamana Kangasalla. Hän edustaa suunnistuksessa Kangasala SK:ta. Nuorten sarjoissa hänelle on tullut monenlaisia saavutuksia, mm. edustuspaikka Suomen joukkueessa nuorten MM-kisoissa. Eveliinan parhaimpiin suunnistusmuistoihin kuuluu nuoruusvuosien kisa- ja leirimatkat sekä tuoreempana muistona veteraanien MM-kisat 2017 Uudessa Seelannissa, jossa hän nappasi ikäluokkansa MM-pronssia sprinttisuunnistuksessa.

Perhe asuu Keravalla ja lapset käyvät koulua Helsingissä, Sipoossa ja Keravalla. Perheessä edustetaan MS Parmaa, OK Triania ja Kangasala SK:ta. Näitä kolmea seuraa yhdistää Muukkosten lisäksi se, että jokainen seura on joko ollut tai tulee olemaan Jukolan viestin järjestäjäseura. Eveliinalla on siis kokemusta myös Jukolan viestin järjestämisestä, joten saamme bonuksena varmasti arvokasta osaamista ja kokemusta myös Porvoo Borgå Jukolan järjestelyihin.

Vapaa-aika kuluu kesällä suunnistuksen parissa ja talvella Eveliina kuluttaa hiihtolatuja ahkerasti. Aktiivisen liikunnan vastapainoksi aikaa kuluu myös käsitöiden parissa.

Eveliina aloittaa työt Trianissa kesäkuussa ja hommat jatkuu aina elokuun 2023 loppuun.

Mitä terveisiä lähetät seuran jäsenille näin työsopimuksen allekirjoittamisen jälkeen?
”Odotan innolla, mitä toiminnanjohtajana pääsen OK Trianin kanssa kokemaan ja toivon, että korona pysyy kurissa, niin että pääsemme näkemään livenä ja tekemään yhdessä asioita.”

Toivotamme Eveliinan lämpimästi tervetulleeksi!

Kategorier:
Aktuellt Nyheter