25manna 2026
Tämän vuoden 25 mannaviesti juostiin la 10.10. Kungens Kurvassa, Tukholmassa. Trian oli mukana kahdella joukkueella, kakkosjoukkueeseen saatiin täydennystä Lapun Virkiältä. Sää oli tänä vuonna sateinen, nurmikot muuttuivat kuraisiksi ja metsässä oli liukasta.
Ykkösjoukkueen aloitti Anna-Sofia varmalla, hyvällä juoksulla, vaikka satuttikin nilkkansa. Kakkososuudella Tom paineli menemään 5.40 km/h vauhdilla yli 7 km radan ja nosti joukkuetta 13 sijaa. Osuuksilla 3-7 juoksi neljä yhtä aikaa, kaikki suoriutuivat osuuksistaan odotusten mukaisesti ja säpinää vaihtoalueella riitti. Pitkillä miesten ja naisten osuuksilla sijoitus vähän tippui ja Linus pääsi starttaamaan osuudelle 23 sijalta 73. Joukkueen juoksujärjestyksen teko onnistui aika hyvin, sillä Linus joutui odottamaan noin 3 min ennen kuin osuudelta 7 kaikki neljä juoksijaa olivat vaihdossa.
Osuudella 24 juoksi Saana ja nosti muutaman sijan. Ankkurina juoksi Alec, joka joutui päästämään pari joukkuetta ohi ja lopullinen sijoitus oli 61. Se taitaa olla pitkään aikaan Trianin paras sijoitus. Viestin voitti IFK Göteborg, jolle hävisimme 1.23.57.
Kakkosjoukkueen ekalla osuudella Sofian kompassi vei jatkuvasti vinoon ja sijoitus sen mukainen. Mutta ei hätää, osuus osuudelta joukkue hilasi sijoitustaan ylöspäin. Joukkueen tavoitteena oli että vain ankkuri joutuisi yhteislähtöön, mutta se ei tänä vuonna toteutunut. Osuuden 23 Anders, osuuden 24 Clara ja osuuden 25 Veeti (lapualainen) joutuivat kaikki yhteislähtöihin. Joukkueen loppusijoitus oli 255, vähän pudotusta viime vuodesta.
Sateisesta säästä huolimatta mannan seuramatka oli taas kiva reissu, Tukholman pienipiirteiset kalliot eivät päästäneet ketään helpolla. Jos haluat ensi vuonna lähteä mukaan katsomaan ruotsalaisia nurmikenttiä, niin laita päivänmäärä 9.10.2027 kalenteriin.
Teksti: Kirsi Lintula




Kuvat: Foto Lindblom ja Svensk orientering




Kategorier:
Aktuellt