Fin5 Salla 2026

Rastiviikkojen täyteinen heinäkuu jatkui Kainuun Rastiviikolta Suomussalmelta Lapin tunturi- & vaaramaisemiin Itä-Lappiin Sallaan. Osalle Fin5 oli kesän ensimmäinen rastiviikko, kun taas osa urakoi jo toisen rastiviikon putkeen.

Sallan vaativat, mutta kauniit maastot tarjoilivat haastetta ja nautinnollista suunnistusta sekä ensikertalaisille, että kokeneemmille rastiviikkokävijöille. Maastot vaihtelivat haastavista ja tyhjistä rinnemaastoista poroaitauksen polkurallimaiseen nopeaan kankaaseen.

Sunnuntaina 5.7 suunnistettiin ensimmäinen osakilpailu Sallan kansallispuiston eteläosassa Outamaassa. Rastiviikon ainoa pitkän matkan kisa haastoi suunnistajia niin fyysisesti, kuin taidollisesti jyrkillä, tyhjillä ja paikoitellen kivikkoisilla rinteillään.

Kilpailut jatkuivat maanantaina viileässä ja sateisessa säässä. Toinen osakilpailu kisattiin maastossa nimeltä Jänkä. Nimensä mukaisesti keskimatkan maasto sisälsi paljon jänkiä, eli rinnesoita, mutta myös suon muita ilmenemismuotoja.

Rastiviikon 3. ja viimeinen osakilpailu ennen välipäivää käytiin Tammukkapuron maastossa jälleen keskimatkan muodossa. Suunnistamaan pääsi kisan aikana maaston halki virtaavan Tammukkapuron molemmilla puolilla. Tarjolla oli sekä hiekkapohjaista mäntymetsää ja tietysti suota, sekä jyrkkäpiirteisempiä kuusirinteitä. 3. osakilpailun jälkeen iltaa vietettiin vielä yhdessä seuran kanssa Keselmäjärven maisemissa yhdessä jutellen, pelejä pelaten ja grillaten.

Keskiviikkona koitti välipäivä. Sallassa sitä pystyi hyvin viettämään esim. vaeltaen, vaikka päivä hieman sadetta tarjoilikin.

Torstaina 4. osakilpailussa moni koki varmasti jotain uutta, kun kilpailua päästiin suunnistamaan poroaitaukseen, vaikka porot eivät siellä olleetkaan. Kilpailu oli muihin osakilpailuihin verrattuna melko nopea ja sähäkkä ja monella sarjalla nousua oli vähemmän, kuin muissa osakilpailuissa, sekä pohja oli porojen tallaama ja nopea. Taidollisesti maasto oli myös helpompi ja rastit näkyivät kauas.

Perjantaina startattiin viikon viimeiseen osakilpailuun, joka käytiin eliittisarjojen osalta takaa-ajona. Perjantain osakilpailu käytiin Kiveliön alueella ja monet radat nousivatkin aivan Pirttivaaran huipulle asti, nousua siis riitti jälleen. Viimeinen osakilpailu tarjoili upeaa suunnistusta vaaran rinteillä, kauniita maisemia ja hyväkulkuisia, pohjoisen erikoisuuksia, avosoita vaaran rinteillä.

Viiden osakilpailun mittelössä trianilaisista itsensä kolmen parhaan joukkoon kampesi Anneli sarjassa D55A ollen 2. ja Anton H12TR-sarjassa 3.

Järjestävä seura Sallan Karhut onnistui tehtävässään mainiosti toimivine järjestelyineen, sekä tarjoamalla ainutlaatuiset maastot rastiviikkolaisille.

Teksti: Sonja Reiman
Kuvat: Timo Saarinen / SSL

Kategorier:
Aktuellt Nyheter Resultat