Wessökavlen kilpailtiin 5.7.

Perinteinen, leikkimielinen Wessökavlen-viesti kilpailtiin kolmihenkisin joukkuein heinäkuun alussa. Joukkueita oli mukana 8. Ensimmäinen osuus oli n. 2,7 km ja kaksi seuraavaa n. 3,3 km pitkiä. Ensimmäiseltä osuudelta saatiin neljä joukkuetta vaihtoon noin kahden minuutin sisällä, mutta sen jälkeen kaksi joukkuetta erottui muista. Kilpailu pysyi heidän osaltaan tiukkana maaliin asti ja lopulta eroa jäi 7 sekuntia. Voiton otti joukkue Clara Grönholm, Iiro Linko ja Leevi Liukkonen. Heille niukasti hävisivät Roger Helenius, Eetu Liukkonen ja Filip Nyholm. Kolmanneksi tulivat jo kahdeksan minuuttia jääneet Stella Isoniemi, Pasi Liitiäinen ja Jan Alden.

Täydelliset tulokset, osuusajat ja väliajat löytyvät alla olevista liitteistä:
Tulokset
Osuusajat
Väliajat

Kuvat: Stella Isoniemi

Kategorier:
Aktuellt Nyheter