Ok Trian jälleen mitalikannassa sprinttisuunnistuksen SM-kisoissa

OK Trianin suunnistajat pysyivät tänäkin vuonna mitalikannassa sprinttisuunnistuksen SM-kisoissa. Sunnuntaina Jyväskylän keskusta-alueella suunnistetuissa kisoissa parhaiten onnistui viime vuoden loukkaantumisputkesta toipunut Mikael Salo ottaen SM-hopeaa sarjassa H50. Taistelu mitaleista oli äärettömän tiukka, sillä 19 sekuntia Rajamäen Rykmenttiä edustavalle kultamitalisti Samuli Kyyröselle jäänyt Salo jakoi hopean täsmälleen saman ajan kellottaneen Hämeenlinnan Suunnistajien Antti Virtasen kanssa. Kaksikolle jäi vain kaksi sekuntia neljänneksi jätetty Hiiltomiesten Raino Pesu ja kolme sekuntia viidenneksi suunnistanut Pargas IF:n Sören Nymalm. Sarjassa H45 OK Trianin Petteri Muukkonen jatkoi viimevuotista SM-mitaliputkeaan suunnistamalla SM-pronssia. Sarjan voiton vei suvereenisti edelleen nuorempia suunnistajia kansallisissa kisoissa kiusaava Helsingin Suunnistajien Jani Lakanen. SM-hopea meni Vehkalahden Veikkojen Janne Weckmanille.

Sarjassa D15 kovan taistelun SM-mitalista kävi myös erinomaista kevätkautta suunnistava Saana Kajander. SM-plaketin arvoisesti neljänneksi suunnistanut nuori trianilainen jäi lopulta kahdeksan sekuntia pronssia ottaneelle tamperelaisen Kooveen Ilona Mäkelälle. Sarjan voitosta käytiin jännittävä taistelu, kun kulta ratkesi vain sekunnin erolla raumalaisen Rasti-Lukon Eerika Lohtanderin eduksi ennen hopealle jäänyttä SK Uusimaan Silja Lehtosta. Huhtikuisessa FinnSpring-suunnistuksessa oman sarjansa voittoon suunnistanut Saana Kajander ei lopulta isommin harmitellut neljättä sijaansa, vaikka mitalisija jäikin harmittavan lähelle. Rastiväliajoista oli nähtävissä, että mitali karkasi Kajanderin käsistä jo ensimmäisillä rastiväleillä. – Pieniä virheitä tuli heti alkuun, mutta loppuosalla rataa pystyin varmempaan suunnistukseen ja nostamaan sijoitusta, aina iloinen Kajander analysoi maalissa suoritustaan.

Hienoa kevätkautta suunnistava OK Trianin Saana Kajander oli sarjan D15 neljäs Jyväskylän SM-sprintissä. Kuva: Tapani Huovila

Naisten pääsarjassa Tampereen Pyrinnön Harju piti 3,3 kilometrin radalla ylivoimaista kyytiä jättämällä muita vähintään 25 sekuntia. Harju on panostanut sprinttimatkoille koko talven ja kevään, sillä Tanskan sprinttimatkojen MM-kilpailut ovat kauden päätavoite. – Voitto tuo itseluottamusta ja tämän pohjalta on kiva lähteä maailmancupiin katsomaan oman vauhdin riittävyys kansainvälisillä radoilla”, Harju kertoi medialle. Ylivoimaisen tamperelaisen takana käytiin sekuntikampailu muista mitaleista. Joensuulaisen Kalevan Rastin Marika Teini suunnisti hopealle ja Espoon Suunnan Ida Haapala pronssille vain sekunnin Teinille jääneenä. Jämsän Retki-Veikkojen Inka Nurminen putosi mitaleilta sekunnin erolla Haapalaan.

Miesten neljän kilometrin radalla Kalevan Rastin Miika Kirmula voitti mestaruuden viiden sekunnin erolla Helsingin Suunnistajien Tuomas Heikkilään. Kirmula oli tyytyväinen päivän suoritukseensa muutamaa epäröimistä lukuun ottamatta. – Omasta vauhdista on vaikea sanoa mitään, mutta muut suomalaiset ovat juosseet kansainvälisiä sprinttejä ja näyttäneet onnistuneilla suorituksilla olevansa korkealla, Kirmula totesi kisan jälkeen. SM-pronssille suunnisti Ikaalisten Nousevan-Voiman Teemu Oksanen. Erinomaisesti sprinttimatkoilla viime vuosina onnistunutta Tampereen Pyrintöä edustavaa porvoolaistaustaista Otto Simosasia ei mitalitaistoissa nyt nähty miehen sairastuttua aivan kisan alla.

SM-sprintti oli samalla suomalaissuunnistajien viimeinen näyttökilpailu ennen maajoukkuevalintoja maailmancupin ensimmäiselle kierrokselle.– Kisajärjestäjille täytyy antaa isot kiitokset näyttökisojen järjestelyjen onnistumisista, sillä erityisesti sprinttikisojen järjestäminen on vaativa prosessi. Kuuden näyttökisan jälkeen saimme valmennusjohdossa hyvän näkemyksen joukkueesta, ja maailmancupin joukkue on hyvä sekoitus kokemusta sekä nuoruutta, kertoi Suomen suunnistusmaajoukkueen ranskalainen päävalmentaja Thierry Gueorgiou. Suunnistuksen maailmancupin sprinttikiertue käydään Ruotsissa 26.-29. toukokuuta.

Suomen joukkue, suunnistuksen maailmancup, Ruotsi, 25.–29.5.2022

Naiset (8): Ida Haapala Espoon Suunta, Venla Harju Tampereen Pyrintö, Veera Klemettinen Suunta Jyväskylä, Elisa Mattila* Lahden Suunnistajat -37, Kirsi Nurmi SK Pohjantähti, Inka Nurminen Jämsän Retki-Veikot, Marika Teini Kalevan Rasti, Anu Tuomisto NTNUI. Vara: Karoliina Ukskoski Lahden Suunnistajat -37.

Miehet (8): Tuomas Heikkilä Helsingin Suunnistajat, Joni Hirvikallio Koovee, Otto Kaario Helsingin Suunnistajat, Miika Kirmula Kalevan Rasti, Aleksi Niemi Tampereen Pyrintö, Teemu Oksanen Ikaalisten Nouseva-Voima, Akseli Ruohola MS Parma, Touko Seppä* Turun Suunnistajat. Vara: Arto Talvinen MS Parma.

Teksti: Pekka Vuorinen

Kategorier:
Aktuellt Elit Grupper Nyheter Resultat Super Tävling