Ensimmäinen Porvoo-mitali OK Trianille

OK Trianille myönnettiin ensimmäinen Porvoo-mitali, jonka seuran edustajat saivat kunnian olla vastaanottamassa maanantaina 22.1.2024 järjestetyssä tilaisuudessa Porvoon kaupungintalolla.

Kuvanveistäjä Paula Salmelan suunnitteleman pronssisen Porvoo-mitalin, luovutti Porvoon kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jorma Wiitakorpi.

Porvoo-mitalin ”Pyörre” on suunnitellut Paula Salmela.
Kuva: Marko Wahlström/ Itäväylä

Kaupunginhallitus valitsi mitalin saajan porvoolaisten antamien ehdotusten joukosta. Porvoolaiset saivat ehdottaa Porvoo-mitalin saajaa avoimella verkkolomakkeella lokakuussa. Ehdotuksia tuli kaikkiaan 28 kappaletta.

Porvoo-mitali myönnetään kunnianosoituksena porvoolaiselle, joka on ansiokkaasti toiminut Porvoon hyväksi tai tehnyt Porvoota tunnetuksi työllään. Mitali voidaan myös myöntää usealle henkilölle tai porvoolaiselle yhteisölle. Se on tunnustus tehdystä työstä ja se jaetaan kerran vuodessa.

Onnistunut Jukolan suurtapahtuma taustalla

Palkintoperusteluissa todettiin mm, että OK Trian onnistui viemään läpi kesällä 2023 valtakunnallisen suurtapahtuman, Jukolan viestin ansiokkaasti. Tapahtuma toi yhden viikonlopun ajaksi Porvooseen noin 50 000 ihmistä.

Jari Johansson, Heidi Liljeström, Jeannette Aumo ja Kalevi Ilonen saivat kunnian olla vastaanottamassa OK Trianille myönnetyn tunnustuksen.
Kuva: Mikael Kokkola/ YLE

– Tapahtuma järjestettiin kestävällä tavalla ja loi suuntaviivoja sille, kuinka vastaavanlaisia massatapahtumia voidaan jatkossakin toteuttaa kestävällä tavalla. Lisäksi he saivat tapahtumaa toteuttamaan suuren joukon vapaaehtoisia ja loivat hienoa yhteisöllisyyttä, kaupunginhallitus perusteli valintaansa.


Tapahtumasta julkaistiin marraskuussa 2023 ”Näin järjestät hiiliviisaan tapahtuman” -käsikirja, joka on vapaasti verkossa ladattavissa täältä.

Kategoriat:
Ajankohtaista Uutiset