Jukolan järjestelyille virallinen aloitus

Vaikka Porvoo Borgå Jukolan järjestelyiden ensi askelista on jo kulunut useampi vuosi voidaan sanoa että nyt on OK Trianilla tosi kyseessä. Jukolan viestin järjestelysopimus allekirjoitettiin Porvoon kaupungintalon valtuustosalissa maanantaina 11.10.

Sopimuksen allekirjoittivat Kaukametsäläisten, Suomen suunnistusliiton ja OK Trianin edustajat. Trianin puolesta sopimuksen allekirjoittivat puheenjohtaja Sami Sillman, kilpailun pääsihteeri Heidi Liljeström sekä kilpailun johtaja Kalevi Ilonen.

– Tuntuu hyvältä. Tämä on osa järjestelyjä ja nyt kun meillä on virallinen järjestelysopimus niin kaikki ovat sitoutuneet asioiden edistämiseen, kilpailujohtaja Kalevi Ilonen sanoo.

Ilonen tähdentää että haasteita riittää ennen kuin lähtölaukaus kajahtaa 17. kesäkuuta 2023.

– Tästä tulee 74:s Jukolan viesti, mikä tarkoittaa sitä että on olemassa paljon kokemusta siitä mikä on mennyt pieleen ja mikä on onnistunut hyvin. Mahdollisia ongelmia on voitava kontrolloida.

Porvoon kaupungilla on tärkeä rooli tapahtuman järjestelyissä, on arvioitu että 50 000 ihmistä tulevat käymään Porvoossa Jukolaviikonloppuna 17-18.6.2023. Tärkeyden huomasi jo allekirjoitustilaisuudessa jossa kaupungilla oli arvovaltainen edustus. Paperit allekirjoitettiin kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen puheenjohtajien sekä kaupunginjohtajan ja apulaiskapungingjohtajan valvovien silmien alla.

Kategoriat:
Ajankohtaista Uutiset