Nuoret isolla joukolla Nuorisoviesti & Oravatonni viikonlopussa

23.-24.9 kilpailtiin perinteiset Nuorisoviesti Turussa ja Oravatonni Nousiaisissa. Kilpailuviikonloppu on jo monen vuoden ajan kuulunut nuorten kauden lopun suosittuihin kisoihin ja kuten aikaisempina vuosina, Trianin nuoret osallistuivat kisoihin isolla joukolla – 22 nuorta ja lähes yhtä monta huoltajaa. Yöpyminen järjestettiin Turun Caribiassa, joka mahdollisti lauantai-illan viestikilpailun pölyjen perinpohjaisen huuhtomisen uima-altailla, vesiliukumäissä ja saunoissa – mahdollisuus johon kaikki tarttuivat ilomielin.

Nuorisoviesti suunnistettiin Turun Ilpoisissa. Keli oli hieman sateinen, mutta se ei suunnistamisen riemuun vaikuttanut kovinkaan paljon. Tällä kertaa olimme saaneet kasaan kaksi A-joukkuetta (7 osuutta), kolme B-joukkuetta – joista yksi vajaa (4 osuutta) sekä yhden avoimen sarjan C-joukkueen (3 osuutta). Kaikki suunnistajamme suorittivat ratansa hyväksytysti, vaikka mukana oli myös Nuorisoviestin ensikertalaisia. Useimmilla (kaikilla?) radoilla oli fyysisenä haasteena kiivetä ylös vanha täyttömäki (”Roskatunturi” paikalliskielellä), joka kuitenkin palkitsi hienolla panoraamamaisemalla Turusta. Kaikki tulokset näkyvät Turun Suunnistajien sivuilla https://www.olfresults.net/apex/r/olfresults/olfevents/tulokset?event=1400&session=19202048253902

Nikke avasi Trianin A-joukkueessa ja juoksi ekana K-pisteelle. Kuva: Iiro Linko

Illalla vuorossa oli uima-altaissa polskuttelua koko rahan edestä ja itse kirjoittajakin oli pitkästä aikaan niin kauan vedessä, että sormetkin menivät ryppyisiksi. Vauhdista altailla piti huolta hippaleikki, jossa nuoret jekuttivat paria ohjaajaa mennen tullen.

Trianin leiri Oravatonnissa. Kuva: Magnus Engblom

Sunnuntaina suunnattiin kohti Nousiaisia, jossa vuorossa oli perinteinen Oravatonni-kilpailu, jossa pääosissa ovat nuoret ja kilpailun pääsarjana 16-vuotiaiden sarja. Osallistujia kisaan oli ilmoittautunut yli 1000 kilpailijaa, mikä on ihan hyvä määrä tänä päivänä. Oravatonnissa lasketaan myös Oravatonnipisteitä seuroille, jossa nuorten sarjassa sijoista 1-10 saa pisteitä ja sitten seuran saamat pisteet lasketaan yhteen ja eniten pisteitä saanut saa Oravatonni-pokaalin. Formaatti suosii tietenkin isoja seuroja, joilla on paljon kilpailijoita, mutta tässäkin kilpailussa oli yli 30 seuraa jotka saivat pisteitä ja niiden seassa Trian oli tällä kertaa ihan hyvällä sijalla 8. Toinen Oravatonnin erityispiirre on loppusuoran iloinen kannatus, jossa tällä kertaa Trian esiintyi edukseen lehmänkelloilla ja meidän isolla kannustuskyltillä. Erityisesti viimeisenä Trianilaisena maaliin tullut Anette sai kokea melko riehakkaan vastaanoton, kun lähes kaikki Trianilaiset olivat loppusuoran äärellä kannustamassa hänet maaliin.

Anette saa raivoisat kannustukset tullessaan maaliin.
Kuva: Iiro Linko
Kun juoksee todella nopeasti niin ehtii ottaa mukaansa pari kanttarellia äidille.
Kuva: Anette Linko
Adele, Ruben ja Selma iloisia kotimatkalla.
Kuva: Anette Linko

Oikein onnistunut kisaviikonloppu tällä(kin) kertaa. Iso kiitos Tiinalle järjestelyistä!

Teksti: Magnus Engblom

Kategoriat:
Ajankohtaista Kilpailutiedot Uutiset Vauhti