Koronarajoitusten vaikutus toimintaamme

Päivitys 31.1.2022:
Porvoon kaupungin suljettuna olleet sisäliikuntatilat avautuvat 1. helmikuuta. Päätöksen mukaisesti myös aikuisten harrastustoiminta sisätiloissa voi jatkua 1. helmikuuta alkaen.

Koronavirusepidemian hillitsemiseksi määrätyt uudet rajoitukset ja suositukset sulkevat sisäliikuntatiloja aikuisilta. Aluehallintovirasto on myös kieltänyt sisätiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet 28.12.2021-7.2.2022. Näiden rajoitusten tarkoituksena on vähentää ihmisten kontakteja ja hillitä sitä kautta koronaviruksen ja herkästi tarttuvan Omikron-virusmuunnoksen leviämistä.

Tämä kaikki vaikuttaa seurankin toimintaan sisäliikunnan osalta, sillä myös sisäliikuntatilat sulkevat ovensa 28.12.2021-7.2.2022 yli 19-vuotiaiden (eli 2002 syntyneiden ja sitä vanhempien) harrastustoiminnalta. 2003 ja myöhemmin syntyneiden osalta sisäharjoituksia voimme järjestää, joten tammikuun 10. päivään asti Nimenhuudossa olevat sisäharjoitukset ovat vain vuonna 2003 tai myöhemmin syntyneille avoinna. Aikuisliikkujat voivat hyödyntää kalenterissa olevia ulkoharjoituksia tänä aikana, unohtamatta perjantain etäjumppaa.

Yhteenveto koronarajoitusten vaikutuksesta toimintaan – tammikuu / helmikuu 2022

Perjantaisin jumpataan etänä yhdessä Espoon Suunnan, Helsingin Suunnistajien ja Hyvinkään Rastin kanssa koronaturvallisesti.

Lisää Uudenmaan alueen rajoituksista ja suosituksista seuraavista linkeistä:

Porvoon kaupungin rajoitukset ja suositukset
Sipoon kunnan rajoitukset ja suositukset

Kategoriat:
Ajankohtaista Ryhmät Uutiset