OK Trianille useita FSO:n suunnistusmestaruuksia Ahvenanmaalta

Suomen ruotsinkielisen suunnistusliiton FSO:n perinteinen kolmipäiväinen mestaruuskisa pidettiin tänä vuonna Ahvenanmaalla. OK Trianin suunnistajat osoittivat jälleen kovaa syyskuntoa kaikilla kilpailumatkoilla. Itäuusmaalaiset osallistuivat kisoihin hieman normaalia pienemmällä joukkueella mutta se ei tuntunut haittaavan hyvää menoa. Avausmatkana perjantaina Godbyn taajaman kortteleissa suunnistetussa sprintissä miesten pääsarjassa mestaruuden otti mustasaarelaisen IF Femmanin Fredric Portin. Naisten pääsarjassa Pargas IF:n Amy Nymalm suunnisti liitonmestaruuteen. Nuorimmista OK Trianin suunnistajista parhaiten onnistuivat Niklas Reiman sarjassa H12, Saga Wickholm sarjassa D16 ja Alec Still sarjassa H18 ottamalla liitonmestaruuskultaa. Hienosti onnistui myös mestaruussarjojen ulkopuolella sarjan H10 voittanut trianilaisten Linus Koskinen. Ikämiessarjoissa liitonmestaruuskultaa ottivat Sebastian Wester sarjassa H35 sekä Pekka Vuorinen sarjassa H55 Patrick Östergårdin säestäessä hopeasijallaan.

Lauantaina Godbyn eteläisillä avokalliovaltaisissa suunnistusmaastoissa kisatuilla pitkillä matkoilla miesten kultaan suunnisti kaunialaisen OK77:n Tobias Jern. Naisten pääsarjassa toisen mestaruutensa otti Pargas IF:n Amy Nymalm perjantain sprinttikullan seuraksi. Nuorten sarjoissa OK Trian ylsi yhteen liitonmestaruuteen, kun Saga Wickholm sarjassa D16 otti varmalla suorituksellaan upeasti kultaa. Hopealle suunnistivat Alec Still sarjassa H18 ja Niklas Reiman sarjassa H12. Mestaruussarjojen ulkopuolella sarjassa D12TR trianilaisten kolmikko Sonja Reiman, Kajsa Sillman ja Sissi Määttä otti kolmoisvoiton. Ikämies- ja naissarjoissa OK Trianin kokeneet suunnistajat ottivat kolme mestaruutta. Kultaan suunnistivat Sebastian Wester sarjassa H40, Pekka Vuorinen sarjassa H60 sekä Rita Wickholm sarjassa D65. Muista vanhempien suunnistajien mitaleista vastasivat Sören Sundbom sarjan H40, Reijo Liitiäinen sarjan H75 ja Mirva Krum sarjan D60 hopeillaan sekä Paul Vepsänrepo sarjan H70 pronssillaan.

Viesteissä OK Trianille hopeaa ja pronssia

FSO:n mestaruuskisat päättyivät sunnuntaina viesteihin, jossa pääsarjan kullan vei IF Femman takanaan OK77:n ykkös- ja kakkosjoukkueet. OK Trianin kolmikko Jani Virta, Sebastrian Wester ja Victor Mansner oli hieman mollivoittoisesti kuudes. Naisten pääsarjan kultaan suunnisti Pargas IF ja hopealle IF Femman. OK Trianin kolmikko Heidi Liljeström, Anna-Sofia Fagerudd ja Tereza Uhliková oli viestin todellinen yllättäjä ja otti upeasti liitonmestaruuspronssia.

Nuorten viestisarjojen ainoa mitali tuli sarjassa D15-18, kun nuorten naisten kolmikko Cecilia Nordgren, Kristiina Martikainen ja Saga Wickholm otti liitonmestaruushopeaa. Ikänaisten viestisarjoissa hopealle ylsi sarjassa D165 joukkue Rita Wickholm, Ulrica Holmgren ja Satu Nyholm.  

FSO:n mestaruuskilpailut keräsivät jälleen hyvän osallistujajoukon isäntäseuran IF Ålandin vastatessa hienoista järjestelyistä. Ensi vuonna FSOM järjestetään mustasaarelaisen IF Femmanin isännöimänä.

OK Trianin nuoret suunnistajat olivat hyvässä syysvireessä FSO:n mestaruuskilpailuissa Ahvenanmaalla. (kuva Pekka Vuorinen)

Kategoriat:
Ajankohtaista Huippu Kilpailutiedot Kisa Ryhmät Super Uutiset Vauhti