57. Vessökavlen helteisessä Kråkössä
Perinteinen Vessökavlen suunnistettiin tänä vuonna kauniilla Kråkön saarella. Helteisenä heinäkuun iltana lähtöviivalle asettui kymmenen arvonnalla koottua innokasta joukkuetta. Varjoinen metsä vilvoitti mukavasti ensimmäisen osuuden juoksijoita, jotka sujuvasti poimivat rastejaan kiveltä kivelle edetessä.
Hurjaa vauhtia ensimmäisellä osuudella pitivät yllä kisan nuorimmat Felix, Reino ja Otto, kintereillään Reinon Mika-isä. Toiselta osuudelta ensimmäisenä metsästä ilmaantui Alec selvällä erolla seuraavaan, lähettäen Tomin ankkuriosuudelle. Suunnistajat kertoivat hieman harhautuneensa kivien runsaudessa, mutta kaikki onnistuivat lopulta löytämään omansa.
Vuoden 2026 voittajajoukkueessa suunnistivat Anneli, Alec ja Tom, jotka perinteisesti palkittiin perunasäkillä. Hopeajoukkueessa suunnistivat Mika, Milla ja Leo, niukalla kymmenen sekunnin erolla pronssijoukkueeseen Ove, Sissi ja Päivi.
Kiitos järjestelyistä Vesalle, Sandralle ja Stellalle.
Teksti: Anneli Laurila
Kuvat: Anneli Laurila ja Stella Isoniemi











Kategoriat:
Ajankohtaista
Tulokset
Uutiset