SailTrianin tulokset ja reittihärveli

SailTrian suunnistettiin tänä vuonna Svartholman linnoituksella. Ratamestari Alec oli laatinut niin kinkkiset radat, että rastinviejäkään ei osannut viedä yhtä rastia oikealle tasolle. Tämä aiheutti isompaa tai pienempää ajanhukkaa osalle suunnistajista. Kun vielä monet vetreistä herrasmiehistä ottivat itselleen hylätyn tuloksen joko puuttuvan rastin tai kielletylle alueelle menemisen takia, oli tuloslista hyvin nuorisopainotteinen. Hyvä Trianin nuoret!

Tulokset laskettiin prologin ja finaalin yhteisajoista. Nuoret alle 12-vuotiaat saivat suunnistaa hieman lyhyemmät radat ja heillä oli oma tuloslista.

Tapahtuma kaiken kaikkiaan oli onnistunut ja koko reissulla osallistujia oli kunnioitettavat 50. Suunnistukseen osallistui 40 henkeä, joista muutamat ilman ajanottoa. Ilmaksi oli tilattu aurinkoista ja tuuletonta – ja sitä saatiin, mitä tilattiin.

Alla vielä linkit tuloksiin ja reittihärveliin (kiitos Topias Muukkonen).
Yhteistulokset
Tulokset – prologi
Tulokset – finaali
Väliajat – prologi
Väliajat – finaali

Reittihärvelit
Prologi lyhyt
Prologi pitkä
Finaali lyhyt
Finaali pitkä

Alla vielä Mikko Reitin ja Petteri Muukkosen tunnelmakuvia tapahtumasta.

Kategoriat:
Ajankohtaista Huippu Kisa Kunto LiikettäNiveliin Ryhmät Super Tulokset Uutiset Vauhti