OK Trianin nuoret sijalle 26 Nuorten Jukolassa

Järjestyksessään 37. Nuorten Jukola suunnistettiin Kotkassa viime lauantaina. OK Trianin ykkösjoukkue sijoittui 12–18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien ja kaikkiaan 138 joukkueen nuorten suunnistusviestissä sijalle 26. Viesti oli seitsenosuuksinen ja keräsi siten lähes 1000 nuorta suunnistajaa Kotkan Äijänvuoren lopulta melko vaativiksi osoittautuneisiin maastoihin. Nuorten Jukolassa kuljetetaan kuvainnollisesti Nuorten Jukolan sanomaa, joka tällä kertaa ojennettiin viestin voittaneelle Espoon Suunnistajien ankkurille. Viestin kakkoseksi suunnisti kirkkonummelainen Lynx ja kolmanneksi Tampereen Pyrintö.

OK Trian osallistui Nuorten Jukolaan hienoisen alivoimaisella joukkueella, sillä seuralla ei ollut asettaa viestin ankkuriosuudelle sillä sallittua sarjan H18 miessuunnistajaa. Itäuusmaalaiset kuitenkin avasivat viestin vahvasti, sillä koko kauden vahvaa juoksukuntoa ja varmaa suunnistusta osoittanut sarjan D16 Saana Kajander oli vaihdossa neljäntenä vain viitisenkymmentä sekuntia kärkijoukkue Lapua Virkiän takana. Kakkososuudella H16-sarjassa suunnistava Aapo Lintula teki muutamia pieniä virheitä mutta oli vaihdossa sijalla 21 ja hyvin muiden kovien joukkueiden tuntumassa. Kolmannella aivan nuorimpien suunnistajien osuudella Linus Reiman teki varman suorituksen ja nosti trianilaiset sijalle 17. Neljännellä, tyttöjen D14 osuudella Frida Koskiselle tuli muutamia virheitä ja ero kärkeen alkoi kasvaa nopeasti. Koskinen oli vaihdossa kuitenkin mukavasti sijalla 24, jota H14-sarjalainen Linus Koskinen lähti parantamaan. Kovakuntoinen ja peräänantamaton nuorukainen onnistui nostamaan OK Trianin sijalle 22 eikä jäänyt kärkijoukkueille käytännössä ollenkaan. Toiseksi viimeisellä nuorten naisten D18 osuudella Saga Wickholm näytti jälleen vahvaa osaamistaan ja tykitti lähes virheettömällä suunnistuksellaan 10. parhaan osuusajan ja nosti seuransa upeasti sijalle 12 vain muutaman minuutin päähän kymppisakista.

Frida Koskinen juoksin neljännen osuuden OK Trianin ykkösjoukkueessa.
Kuva: Heidi Liljeström

Ankkuriosuudelle OK Trianilla ei kuitenkaan ollut asettaa sarjan H18 miessuunnistajaa mutta viestin pisimmän 5,6 kilometrin osuuden oli ottanut vastuulleen muun muassa jo aikuisten Napapiiri Jukolassa ja Lukkari Jukolassa ennakkoluulottomia otteita esittänyt Cecilia Nordgren. Muita nuoria naisia ei ankkuriosuudella isommin nähty ja Nordgren ylitti maaliviivan taatusti kaikki voimansa antaneena 26. parhaana joukkueena. Hänen suorituksensa arvoa korostaa se, että yhtään toista nuorta naissuunnistajaa ei hänen edellään maaliin ehtinyt eikä heitä löytynyt tuloslistoilta 50 parhaan joukkueen ankkureistakaan. – Voimme olla kyllä kokonaisuudessaan tyytyväisiä OK Trianin nuorten suoritukseen tämän vuotisessa Nuorten Jukolassa. Oli harmi, että parhaat nuoret miessuunnistajamme ovat nyt jo 19-vuotiaita ja eivät siten enää pysty osallistumaan tähän kisaan. Näimme kuitenkin nyt erittäin hienoja yksittäisiä suorituksia ja kovaa tsemppiä. Pieniä virheitä tuli joillain osuuksilla, mutta ne menevät kyllä jännittämisen piikkiin näin isossa viestissä, OK Trianin nuorten valmennusjohto iloitsi kisan jälkeen.

Teksti: Pekka Vuorinen

Kategoriat:
Ajankohtaista Kisa Ryhmät Tulokset Uutiset Vauhti