Italian helteissä WMOC-kisoissa

WMOC eli veteraanien maailmanmestaruuskilpailut suunnistettiin Italian Pugliassa – tarkemmin rannikkokaupungissa Viestessä. Puglia sijaitsee Italian ”saappaan” kantapäässä, ja alue on tunnettu oliiviviljelmistään, vanhoista kalkkikivestä rakennetuista kaupungeistaan ja pitkistä hiekkarannoistaan. Tämä tarkoittaa, että viikon kestävien suunnistuskilpailuiden aikana nämä kaikki tulivat tutuiksi suunnistajille. WMOC:n sprinttimatkat (karsinta ja finaali) päästiin juoksemaan vanhoissa kaupunkikeskustoissa, joissa oli kapeita ja mutkittelevia kujia, portaikkoja ja tunneleita – ja kaikki rakennettu valkeasta kalkkikivestä. WMOC:n sprintti ei tuonut OK Trianille menestystä, kun seuramme ainoa edustaja Petteri Muukkonen oli M45-sarjassa vasta sijalla 9.

WMOC-kisaohjelmaan ja -viikkoon kuuluvat sprintin jälkeen myös metsämatkat – karsinta sekä finaalit keskimatkalla ja pitkällä matkalla. Nämä juostiin kauempana rannalta ylhäällä metsäisillä kukkuloilla Foresta Umbrassa. Maasto oli vaativaa karstisupikkoa, jossa keskittyminen ei saanut herpaantua hetkeksikään tai muuten riskinä oli eksyminen. Maaston pohja oli kuivaa ja kuivien lehtien peittämää. Näkyvyys vaihteli riippuen ison puuston alla kasvavan pensaikon määrästä. Paikoin metsä oli tiheämpää, mutta monin paikoin oli toisaalta hyvä näkyvyys ja eteneminen oli nopeaa. Supat olivat syviä veden kovertamia kivikkoreunaisia, ja niiden kanssa sai olla suunnistaessa tarkkana. Lisähaastetta kilpailijoille aiheutti kovat helteet. Merenpinnan tasolla elohopea kohosi lämpömittareissa enimmillään +36 °C:een. Maastomatkojen kilpailumaastossa ylhäällä metsäisillä kukkuloilla lämpötila oli kilpailijoiden onneksi muutaman asteen alhaisempi. Jos oli aamun aikainen lähtöaika, saattoi ehtiä juoksemaan jopa alle +25 °C lämpötilassa ennen kuin pilvettömältä taivaalta porottava aurinko ehti taas nostamaan lämpötiloja. OK Trianin Muukkonen saavutti metsämatkoilta keskimatkalla MM-hopeaa ja pitkällä matkalla MM-kultaa. Ja kyllä, kaikille kilpailijoille kelpasivat hiekkarannat ja uiminen Välimeressä kisojen jälkeen ja välipäivinä.

Teksti: Petteri Muukkonen; kuvat: Roosa Muukkonen ja Irja Pietilä

H45-radan loppuosa sprintin karsinnassa.
Karsinnan maisemaa rastilta 18 ja esimerkki kujasta, jollaisia oli paljon radan loppuosassa.
Sprintin finaalin lähdössäkin näkyy meri taustalla.
Osa H45-sarjan karsinnan radasta. Maasto oli kaikissa metsäkilpailuissa melko samanlaista.

Kategoriat:
Ajankohtaista Uutiset