Porvoon seudun kuntosuunnistuskalenteri on julkaistu

Tulevan kauden Porvoon seudun kuntosuunnistuskalenteri on julkaistu. Kuntosuunnistukset alkavat pääsiäisen jälkeen 29.4.2022 Askolasta Askolan Urheilijoiden järjestämänä. Tuolloin kuntosuunnistajilla on käsillä tuore kartta, joka on valmistunut kevään FinnSpring kilpailuja varten.

Maanantaiset kuntorastit jatkuvat syyskuun loppuun, kun AOK järjestää viimeisen tapahtuman Mustijoella 26.9.2022. Neljässä viimeisessä tapahtumassa on myös yösuunnistusmahdollisuus ja 13.6.2022 tapahtumassa on tarjolla myös kesäillan juoksu yhteislähtönä.

Tapahtumat julkaistaan aikanaan myös Rastilippu -palvelussa, jonka kautta on helppo käydä ilmoittautumassa tapahtumaan sekä maksamassa karttamaksun. Karttamaksun voi suoirttaa tuttuun tapaan myös paikan päällä. Karttamaksut kaudelle 2022 on aikuisilta 8 € ja alle 16 vuotiailta 4 €. OK Trianin juniorit (alle 18-vuotiaat) pääsevät osallistumaan ilmaiseksi Orientin ja AOK:n järjestämiin tapahtumiin.

Porvoon seudun kuntosuunnistustapahtumien järjestäjinä toimii vuorollaan Askolan Urheilijat, Porvoon Urheilijat, Akilles OK Ja OK Orient.

Porvoon seudun kuntorastikalenteri 2022 löytyy täältä.

NÄHDÄÄN KUNTORASTEILLA!

Kategoriat:
Ajankohtaista Kunto Uutiset