OK Trian 11. perinteisessä Halikko-viestissä

Hyvin suunnistanut OK Trianin joukkue sijoittui yhdenneksitoista lauantaina suunnistetussa perinteisessä Halikko-viestissä. Nyt jo 31. kerran juostu 15-osuuksinen suunnistuskauden päätösviesti keräsi lähes 100 joukkuetta Salon Salakallion hienoihin suunnistusmaastoihin. MS Parma palasi vuoden tauon jälkeen voittokantaan, kun sen ankkuri Arto Talvinen onnistui loppusuoralla pitämään takanaan Helsingin Suunnistajien Olli Ojanajon. Parisen minuuttia kärkikaksikon takana maalilinjan ylitti viestiä välillä johtanut kirkkonummelainen Lynx. Neljäs oli Paimion Rasti ja viides joensuulainen Kalevan Rasti. Salakallion yllättävän vaativaksi osoittautunut maasto osoittautui yllättävän haasteelliseksi ja kisan aikana nähtiinkin paljon isojakin virheitä. Viestin alkuosuuksilla kärjessä tilanne vaihtui taajaan. Avausosuuden nopein oli viime vuonna kolmanneksi yltäneen OK Trianin todella hienon suunnistuskauden tehnyt ikinuori Petteri Muukkonen.

Halikko 2019-10-29
Halikko-viestissä sijalle 11 suunnistaneen OK Trianin Petteri Muukkonen oli avausosuuden kuningas. (Kuva: Pekka Vuorinen)

Upeasti viestin avanneen Muukkosen jälkeen OK Trianilla oli tulessa kolmen suunnistajan kakkososuudella poika Kristian Salo, isä Mikael Salo ja kokenut Mikael Fabritius, jotka vaihtoivat sijalla 6. Kolmannella osuudella nuoret Saana Kajander ja Saga Wickholm sekä kokeneempi Päivi Julku suunnistivat myös varmasti ja vaihtoivat sijalla 7. Neljännellä osuudella ikämies Thomas Nyholm sekä nuoret Simon Nordgren ja Oskari Reijonen tekivät muutamia virheitä ja olivat vaihdoissa sijalla 12. Viides osuus oli edelleen kolmen suunnistajan osuus ja siinä Trianin  Jani Virta, Topi Hasu ja Jörgen Wickholm pysyivät hyvin kovien seurojen kyydissä ja petasivat hyvät asemat päätösosuuksille. Kaksi viimeistä osuutta olivat yksilöosuuksia. Niistä toiseksi viimeisellä eli 14. osuudella onnistuneen suunnistuskauden tehnyt Anna-Sofia Fagerudd kesti hyvin naisten kansallisen kärjen vauhdissa ja vaihtoi Topi Penttisen ankkuriosuudelle sijalta 12. Viesteissä varmoja suorituksia esittänyt Penttinen teki muutamia virheitä sisältäneen rutiinisuorituksen ja jäi harmittavasti vain vajaan minuutin kymppisakkiin yltäneestä kaunialaisseura OK 77:lle. OK Trian oli kuitenkin tyytyväinen 11. sijaansa, sillä seura ei saanut jalkeille aivan parasta mahdollista joukkuetta.

Svante Nilsson

Webmaster

Puh: +358 40 594 3098
Sposti: svante.nilsson@oktrian.fi

Kategoriat:
Uutiset