Stora Tuna OK suunnisti Kangasala-Jukolan voittoon

Historiansa suurin ja järjestyksessään 71. Jukolan viesti päättyi Kangasalan Heponiemessä varhain sunnuntaiaamulla ruotsalaisen Stora Tuna OK:n seurahistoriansa ensimmäiseen voittoon erittäin vaiherikkaiden yön tapahtumien jälkeen. Veljesseitsikko Jesper Svensk, Henrik Johannesson, Olle Kalered, Joakim Svensk, Viktor Svensk, Anton Sjökvist ja Emil Svensk teki tasaisen varmaa työtä ja kukisti toiseksi sijoittuneen norjalaisen IL Tyrvingin kahdella minuutilla. Joukkueen voiton erityisyyttä korosti se, että joukkueessa juoksi neljä Svenskin veljestä. Tampereen Pyrintö oli paras suomalainen joukkue myös Jukolan viestissä. Joukkueen sijoitus kolmas, oli sama, jonka pyrinnön naiset saavuttivat lauantaina Venlojen viestissä. Pyrinnön joukkueessa suunnistivat porvoolaistaustainen Otto Simosas, Severi Kymäläinen, Elias Kuukka, ruotsalainen Johan Runesson, Aleksi Niemi ja ankkurina sveitsiläinen Floriand Howald.

Jukola 2019-06-16
Tampereen Pyrintö oli kolmannella sijallaan paras suomalaisjoukkue Jukolan viestissä. Joukkueen avausosuuden suunnisti porvoolaistaustainen Otto Simosas. Kuva: Pekka Vuorinen
(Kuva: Pekka Vuorinen)

Tampereen Pyrintö taisteli parhaista sijoituksista läpi kilpailun ja ero kärkeen oli enimmillään toisella osuudella, hiukan yli kaksi minuuttia – sama kuin lopulta maalissa. Tamperelaiset ottivat kilpailun ohjat käsiinsä neljännellä osuudella Johan Runessonin hienolla juoksulla ja nuori Mikko Eerola piti joukkueen kärjessä vielä viidennellä osuudella. Toiseksi viimeisellä osuudella Aleksi Niemi suunnisti alkuun varmasti, kunnes isompi lähes kahden minuutin pummi maksoi jopa Jukola-voiton. IL Tyrving ja Stora Tuna ajoivat tamperelaisen kiinni ja vaihtoon kärkikolmikko tuli samanaikaisesti.

Ankkuriosuudella Ruotsin maajoukkuemies Emil Svensk otti nopeasti vetovastuun ja muiden joukkueiden pienet virheet kasvattivat kärkijoukkueen eroa muihin. Svensk onnistui pitämään pään kylmänä loppuun asti ja näin ruotsalaiset pääsivät juhlimaan voittoa. IL Tyrvingin Sveitsin maajoukkuemies Matthias Kyburz selätti ankkuriosuudella toisen sveitsiläisen Howaldin ja näin IL Tyrving saavutti historian parhaan Jukolan viestin sijoituksen. Norjalaisten ero voittajiin oli maalissa 2.24. Tamperelaisilla sen sijaan jäi hopeasijaan kirittävää vain yhdeksän sekuntia. Neljännen ja viidennen sijan veivät ruotsalaiset OK Linne ja IFK Göteborg, jolla oli ennakkosuosikin viitta yllään mutta joka joutui lähetään kisaan loukkaantumisten takia ilman kovia tykkejään Fredrik Bakkmania ja Eskil Kinnebergiä. Suomalaista toiseksi parhaana maalissa oli joensuulainen Kalevan Rasti juuri ennen tamperelaista viime vuoden Jukola-voittajaa Kooveeta. Kymppisakkiin mahtui suomalaista vielä kahdeksanneksi sijoittunut Paimion Rasti ja kymmentenä Turun Metsänkävijät. Jukolan yö oli tapahtumarikas ja moni huippuseura epäonnistui pahasti jollain yöosuudella. Näin kävi mm. viestin kärkikahinoihin veikkailuista seuroista Halden SK:lle neljännellä osuudella ja OK Ravinenille, jonka brittisuunnistaja jäi avausosuudella kärjestä lähes 22 minuuttia.

Tampereen Pyrinnön avausosuuden suunnistanut OK Orientissa ja OK Trianissa suunnistusoppinsa saanut Otto Simosas teki jäätävän varman suorituksen  11 km:n osuudella ollen vaihdossa vain 25 sekuntia kärjen perässä. Viime vuoden Jukolan avausosuudella kohdalle osunut jalkavamma ei kummitellut Simosasin ajatuksissa, vaan maajoukkueessakin esiintynyt taitava suunnistaja hallitsi hyvin kovat viestiavaajan paineet. – Rajun alkukiihdytyksen jälkeen meno metsässä tasaantui nopeasti. Olin koko ajan aivan kärjen takana ja pystyin kontrolloimaan suunnistusta mukavalla matkavauhdilla, Simosas kertasi avausosuuden tapahtumia. – Tämä on ehdottomasti oman uran tähän mennessä hienoimpia hetkiä. On hienoa olla osa näin hyvää ja taitavaa joukkuetta, tamperelaisten upeasta suorituksesta iloinnut Simosas totesi haastattelun lopuksi.

Viimevuotisessa Lahti-Hollola Jukolassa sijalle 51 suunnistanut OK Trianin miesten ykkösjoukkue oli nyt toistamiseen samalla sijalla.

Avausosuudelle kaavailtu vahva viestialoittaja Mikael Fabritius loukkaantui lievästi Jukolaa edeltävällä viikolla ja suunnisti näin ollen lyhyemmän neljännen osuuden. Avausosuudella paikannut Jani Virta teki sen verran virheitä, että vaihtoi vasta sijalla 128. Topi Penttinen suunnisti toisen osuuden erinomaisesti nostaen seuransa sijalle 64, jonka Jörgen Wickholm rajulla 13 k:n pitkällä yöosuudella hyvin piti. Aamun alkaessa valjeta Mikael Fabritius tykitti neljännen osuuden erittäin hyvin ja nosti OK Trianin jo sijalle 44. Nuori Emil Sevelius ei aivan pystynyt pitämään tuota sijaa ja vaihtoi kokeneelle  Petteri Muukkoselle sijalla 52. Muukkonen ei ollut aivan parhaimmillaan eikä pystynyt parantamaan sijoitusta. Ankkuriosuuden 13 km:llä Topi Hasu teki tasaisen suorituksen ja toi seuransa Jukolan viestin maaliin sijalla 51. OK Trianin kakkosjoukkue Victor Mansnerin ankkuroimana oli sijalla 142 ja kolmosjoukkue Leevi Liukkosen ankkuroimana sijalla 317.


Venlojen viesti norjalaisjuhlaa

Lauantai-iltapäivällä suunnistetun 42. Venlojen viestin voiton vei norjalainen Fredrikstadt SK:n joukkueella Marianne Riddervold Kahrs, Marie Olaussen, Marianne Andersen ja Kamilla Olaussen. Viesti huipentui odotetusti lähes 8 km:n ankkuriosuudella, jossa norjalaisten Kamilla Olaussen ankkuriosuuden huippusuorituksellaan ohitti väkisin viestin edelliset osuudet kärjessä kulkeneen IFK Göteborgin Sara Hagströmin. Ratkaisu nähtiin radan vaativimmilla rastiväleillä, joissa Olaussen valitsi hieman epävarmasti suunnistanutta ruotsalaista paremmat reitinvalinnat. Hagström ylitti maaliviivan lopulta toisena mutta jo 3.40 norjalaiselle jääneenä. IFK Göteborgin joukkueessa muilla osuuksilla suunnistivat Miri Thrane Ödum, suomalainen Kirsi Nurmi ja Elin Månsson. Kolmanneksi viestissä sijoittui parhaana suomalaisjoukkueena Tampereen Pyrintö joukkueella Lotta Karhola, Simona Aebersold, Saila Kinni ja Venla Harju. Tamperelaiset menettivät mahdollisuudet voittoon kotimaastoissaan jo avausosuudella, kun Karhola pummasi jo ensimmäisiä rasteja pahasti ja vaihtoi vasta sijalla 78 lähes kuusi minuuttia kärjen takana. Sveitsiläinen Aebersold tykkijuoksullaan toi Tampereen Punakoneen takaisin kärkitaistoihin nostaen seuransa jo kuudenneksi. Maajoukkuenaiset Kinni ja Harju varmoilla suunnistuksillaan paransivat sijoituksen kolmanneksi ja kaukana ei ollut kakkossijakaan, sillä Harju oli maalissa vain 20 sekuntia Hagströmin jälkeen.

Venlojen viestin neljäs oli ruotsalainen Alfta Ösa OK, viides Nydalens SK ja kuudes Halden SK suomalaisen maajoukkuenaisen Marika Teinin ankkuroimana. Kymppisakkiin suomalaisseuroista mahtuivat seitsemänneksi sijoittunut oululainen SK Pohjantähti ja kymmenenneksi upeasti nousujohteisen suorituksen tehnyt Lahden Suunnistajat edelleen kovaa kulkevan ja huippuajan juosseen Minna Kaupin ankkuroimana. Viime vuoden Venlavoittaja Stora Tuna OK ei päässyt hyödyntämään maailman parhaan naissuunnistaja Tove Alexanderssonin hurjaa juoksuvoimaa, kun se menetti otteen kärkisijoihin jo avausosuuden isoihin pummeihin. Ankkureiden kovimman ajan tykittänyt Alexandersson toi seuransa maaliin sijalla 13. Erinomaisesta suoritukseen ylsi suomalaisista seuroista myös Pargas IF, joka joukkueella Yvonne Gunell, Ida-Marie Cederberg, Alexandra Enlund ja Amy Nymalm oli maalissa upeasti sijalla 15.

OK Trianin ykkösjoukkueen Heidi Liljeström, Anna-Sofia Marila, Päivi Julku ja Anna Ellfors sijoitus oli 163.

Svante Nilsson

Webmaster

Puh: +358 40 594 3098
Sposti: svante.nilsson@oktrian.fi

Kategoriat:
Uutiset