OK Trian järjestää vuoden 2022 Jukolan viestin

Kaukametsäläiset ry on myöntänyt vuoden 2022 Jukolan viestin järjestelyoikeuden OK Trianille

Jukolan viestin johtoryhmä – Kaukametsäläiset ry ja Suomen Suunnistusliitto – on päättänyt myöntää vuoden 2022 Jukolan viestin järjestelyoikeuden itäuusmaalaiselle suunnistusseura OK Trianille. Näin todelliseksi urheiluspektaakkeliksi kasvanut kisa palaa yli 20 vuoden tauon jälkeen itäiselle Uudellemaalle, sillä Jukolan ja Venlojen viestien voitosta kisattiin Sipoossa 1995.

Maailman suurin suunnistusviesti järjestetään Porvoossa 18. ja 19. kesäkuuta 2022. Kilpailun järjestelyt tehdään pääosin vapaaehtoisvoimin talkoilla ja yhteistyökumppaneiden tuki on ratkaisevan tärkeä.

”Jukolan viesti on luonnollinen jatkumo Porvoon kaupungin, maanomistajien, OK Trianin ja alueen muiden suunnistusseurojen väliselle pitkäaikaiselle ja erinomaiselle yhteistyölle. Olemme olleet yhteisellä työllä hienosti näkyvissä mediassa viime vuosina muun muassa suunnistuksen Huippuliigan osakilpailujen ja Nuorten Jukolan viestin myötä. Ilman kaupungin ja maanomistajien merkittävää tukea ja sitoutumista jo tässä vaiheessa Jukolaa ei olisi itäiselle Uudellemaalle saatu eikä kisan järjestäminen olisi mahdollista. Tästä todella lämmin kiitos kaikille yhteistyökumppaneillemme, OK Trianin puheenjohtaja Jari Johansson kertoi valintapäätöksen jälkeen.


Svante Nilsson

Webmaster

Puh: +358 40 594 3098
Sposti: svante.nilsson@oktrian.fi

Kategoriat:
Ajankohtaista