65081.jpg

KLL18: Ratamestarien viimeiset vinkit

30.08.2018 klo 09:09
Söderkullan ja Pilvijärven maasto on vielä hiljainen mutta huomenna tapahtuu, kun metsässä kirjoitetaan 1350:n suunnistajan viimeisintä tarinaa.

KLL:n suunnistusmestaruuskisat ovat pian valmiit käynnistymään. Kaikki kartat on pussitettu ja rastikalusto rastilippuineen ja leimasimineen on siirtymässä Söderkullan hienoon maastoon.

Se on meille ratoja suunnitelleille ja rastipukkeja jänniin maastokohtiin rakennelleille tietenkin jo kovin tuttua mutta aina yhtä suunnistamaan houkuttelevaa, koukuttavaa ja sopivan haastavaa.

Toivomme, että koet ihan samoja fiiliksiä perjantain ja lauantain kisassa. Keskity omaan suoritukseen, mieti varmoja reitinvalintoja ja katso, mihin suuntaan rastilta kohti seuraavaa lähde.

Ja tärkeintä: tarkista leimatessa se oikea rastikoodi!

Tietyissä kapeissakin maastokohdissa suunnistaja tulee kohtaamaan vastaantulevia kavereitaan, myös poluilla, joilla on jonkin verran paljastuneita juurakoita. Pieni varovaisuus ja toisen suunnistajan kunnioitus on paikallaan, jottei satu turhia loukkaantumisia.

Maastopohja ja etenkin kallioiden reunat ovat nyt pitkän kuivan kauden jälkeisten sateiden seurauksena paikoin jonkin verran liukkaat, joten paras jalkine on kunnon suunnistuskenkä. 

Viestissä on aina säpinää, varsinkin ekalla osuudella. Rasteilla voi olla leimaamassa samaan aikaan useampi kilpailija. Tee leimaus rauhallisesti omalla vuorolla; kukaan ei karkaa horisonttiin, vaikka pahimmillaan voitkin joutua muutamat sekunnit odottamaan vuoroasi.

Viestissäkin ratkaisee lopulta oma suunnistussuoritus. Muista, että viestihajontojen takia kaverin rasti ei aina ole omasi eli tarkista vielä kertaalleen, että rastikoodi on oikea ja omasi.

Haluamme vielä muistuttaa meille suunnistajille kielletyistä alueista eli tonttialueista ja karttaan erikseen rasterilla merkityistä paikoista. Näiden reunoja olemme muutamin kohdin korostaneet mastossa kielletyn alueen nauhalla (kelta-sini/kelta-puna).

Muista myös, että henkilökohtaisessa kisassa lähtö 1:n  ja viestin pisimmät radat ylittävät kylätien, joka ylitetään rasteilta lähtevää pakollista viitoitusta (valkoinen nauha) seuraten.

Ylityskohdissa on valvojia, joiden tarpeen tullen antamia määräyksiä on noudatettava. Liikenne tiellä on hiljaista mutta me suunnistajat olemme kuitenkin jalankulkijan asemassa tiealueella. 

Söderkullan ja Pilvijärven maasto on vielä hiljainen mutta kohta tapahtuu. Tsemppiä KLL:n kisaan reilun urheilu- ja kaverihengen merkeissä.

Pekka ja Kirsi

Kuvassa ratamestari Pekka Vuorinen: Tästä kohti maalia.

Marianne Nyman

Järjestäjät

OK Trian

Sipoo-Sibbo

Yhteistyökumppanit

Arla

Osuuskauppa Varuboden-Osla Handelslag

OP Itä-Uusimaa, OP Östnyland
 
 
 
 
 
Halti
Olenius
Trimtex
Helakauppa
Skogsreviret
VJ Sport